Miksi suomalaiset velkaantuvat?

Miksi suomalaiset velkaantuvat

Mitkä ovat yleisimmät syyt velkaantumiselle? Valitsetko mielummin laskujen maksamisen sijaan shoppailun? Nykypäivänä Suomessa velkaantuneiden määrä on kasvanut hurjaa vauhtia. Jopa yli 370 000 ihmisellä on luttorekisterissään ainakin yksi maksuhäiriömerkintä. 

Mikä ajaa ihmisen velkaantumisen tielle? Onko siihen yleisin syy huolimattomuus vai itsekeskeinen ajattelutapa? Vai onko henkilöllä epänormaali suhtautuminen rahaan? Voiko taustalla mahdollisesti olla uhkapeliriippuvuus tai liiallinen alkoholin käyttö?

Tutkimusten mukaan yksi suurimmista syistä mikä ajaa nuoret velkaantumisen tielle on tietämötön rahankäyttö. Nykypäivänä rahan kuluttaminen on yhä helpompaa ja siitä syystä nuoret eivät vaivaudu säästämään rahaa ennen suurien ostoksien tekemistä. 

Yleisin syy mitä syytetään velkaantumisesti on taloudellinen ongelma.  Monissa tapauksissa ongelmien syy voi kuitenkin juontaa juurensa jostain isommista asioista kuten  työttömyys, konkurssi, avioero, sairaus tai jokin asia mihin itse ei ole voinut vaikuttaa. 

Voiko lainaa saada nykyään liian helposti? 

Kun tilinsaldo näyttää nollaa, jostakin sitä rahaa on saatava lisää. Jossakin tilanteissa lainan hakeminen voi olla järkevä tai jopa välttämätön vaihtoehto. Lainaamisessa on kuitenkin aina varjopuolensa, pahimmassa tapauksessa se voi johtaa ylivelkaantumiseen tai pikavippikierteeseen. 

Suomessa onneksi lainan tai pikavippien hakeminen on hankalaa jos henkilöllä on aikaisempia maksuhäiriömerkintöjä. Mutta jos hakijan luottotiedot ovat puhtaat, kenen tahansa on mahdollista hakea lainaa netistä vaikka hakijan taloudellinen tilanne olisikin huolestuttava. 

Useimmilta pikavipin hakijoilta jää huomioimatta tärkein seikka eli lainan takaisinmaksu. Pikavippi tulee maksaa kokonaisuudessaan pois seuraavassa kuussa, joten henkilön tulee muistaa lisätä tämä seuraaviin maksettaviin laskuihin. Näissä tilanteissa useimmat henkilöt ottavat lisää vippejä, jolla maksaa aikaisemmat pois. Tässä kohtaa voidaan puhua jo pikavippikierteestä, joka voi pahimmillaan tuhota talouden ja aiheuttaa maksuhäiriömerkinnän. Joten muista lainata harkitusti ja laske taloutesi niin, että tulet selviämään tulevista laskuista ilman ongelmia. 

Velkaantumisen taustalla yllättävät elämäntilanteen muutokset

Kenelle tahansa voi tulla ongelmia raha-asioiden hoitamisessa yllättävien muutoksien mukana. Esimerkiksi äkillinen sairastuminen tai työttömyys. 

Yleisin syy raha-asioiden hoitamisen väheksymiselle voi olla esimerkiksi ero tai erikseen muuttaminen. Ihmiset reagoivat eritavalla asioihin ja näissä tilanteissa ei välttämättä osata tehdä oikeita ratkaisuja. Erotilanteissa ei esimerkiksi osatakkaan elää yhden ihmisen talouden mukaan, vaan halutaan jatkaa samanlaista elämäntyyliä kuin puolison kanssa. Tässä tilanteessa kuitenkin unohdetaan, että kahden ihmisen sijaan taloudessa tienaa vain enää yksi. 

Työttömyys on monille ihmisille kova paikka varsinkin taloutta suunnitellessa. Ei haluta enää luopua mukavuuksista, joihin on totuttu. Tulojen pienentyessä ostoksien tekemistä jatketaan lainarahalla. 

Vanhemmilta opittu rahankäyttö 

Vanhemmilta opittu rahankäyttö voi olla yksi suurimmista asioista mikä vaikuttaa nuorten raha-ajatteluun. 
 
Jos nuoresta alkaen on seurannut vanhempien velkaantumista ja nähnyt miten vanhemmat ovat ajautuneet tahalliseen kulutukseen vaikka työttömyyden tai muun riippuvuuden takia, niin on paljon todennäköisempää, että kyseisten henkilöiden lapset ottavat mallia huonoista esimerkeistä rahankäytön suhteen joko tahallisesti tai epätietoisuuden takia. 
 
On myös ihmisiä joiden ei ole koskaan tarvinnut käydä töissä tienatakseen elantoaan.
Tällä tarkoitetaan henkilöitä, jotka ovat tottuneet saamaan aina rahansa ilman, että sen eteen on tarvinnut tehdä mitään. Tälläisissä tilanteissa yleensä nuorelle muodostuu huono kuva siitä miten rahaa kuluu tai mitä sen ansaitseminen vaatii. 
 
Vanhempien kasvatuksella sekä esimerkeillä on iso vaikutus lasten ja nuorten ajatusmalliin talouden ja rahan suhteen. 

 

Henkilön elämäntyyli on vääränlainen 

Yleisesti varsinkin nuoremmilla voi helposti olla asenne “kaverillakin on kyseinen juttu, miksi minä en saa?” – Kyseinen ajattelutapa saa ihmiset helposti ylivelkaatumaan. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen olento joka haluaa muiden huomiota ja parhaiten sen huomion saa kateellisuudella joka taas saadaan uusilla autoilla tai luksusmerkeillä. Kuitenkin tämä ajattelutapa tuo lisäkustannuksia ja mahdollisen riskin ylivelkaantumiselle. 

Useimmilla ihmisillä on ongelmana huono itsekuri tai omaa taloudellista tilanetta ei osata arvioida oikein. Kun ihminen näkee kaupassa jotakin mieleistä, voi tulla tilanne että kyseinen asia on pakko saada. Kuitenkaan ei ajatella aina loppuun asti onko kyseistä tuotetta oikeasti varaa ostaa. 

Velkaantumisen estäminen tapahtuu näissä kyseisissä tilanteissa. Jos oikeasti halutaan jotain, pitää sen eteen tehdä töitä tai täytyy olla kärsivällisyyttä säästää rahaa saadakseen kyseinen asia. 

Tobias

Tobias L. @vertaakorkoja.fi

Sivustovastaava, sisällöntuottaja, journalisti

Haluamme auttaa kuluttajia löytämään heille parhaiten sopivat rahoitustuotteet. Puolueeton vertailu on paras tapa parantaa omaa asemaa markkinoilla.