Lasku myöhässä

Onko laskun eräpäivä jo mennyt ja mietit mitä siitä voi seurata? Vaikka maksaisit laskun hieman myöhässä ei sitä kannata heti panikoida, vaan asia kannattaa selvittää mahdollisimman nopeasti. Laskun eräpäivän jälkeen on vielä kaksi viikkoa aikaa maksaa lasku, ennen kuin se aiheuttaa muita seuraamuksia. 

Käytännössä sillä ei ole merkitystä vaikka maksaisi laskun muutaman päivän jälkeen eräpäivästä, kuitenkin lasku pitää muistaa maksaa viimeistään 14 päivän sisällä. Jos laskua ei pysty jostain syystä maksamaan, niin järkevintä olisi ottaa yheyttä laskun lähettäjään. Useimmissa tapauksissa pystyy sopimaan laskun maksamisesta osissa tai myöhemmin. 

Milloin laskun maksaminen on liian myöhäistä?

Jos et ole maksanut laskua eräpäivään mennessä, niin saat maksumuistutuksen kahden viikon kuluttua. Maksumuistutuksessa sinua kehotetaan sekä muistutetaan maksamaan lasku sekä usein laskuun lisätään muistutusmaksu sekä viivästyskorko. Muistutusmaksu voi olla korkeintaan 5 euroa sekä viivästyskorko määräytyy laskun lopullisen summan mukaan. 

Saamasi maksumuistutuksen jälkeen laskun viivästyrkorko jatkaa kasvamista, joka lisätään automaattisesti laskun summaan. Viimeistään tässä vaiheessa lasku kannattaa maksaa, ettei viivästyskorko pääse nousemaan liian korkeaksi. 

Jos eräpäivästä ehtii kulumaan 4 viikkoa eikä maksumuistutuksesta huolimatta laskun maksua ole suoritettu, niin lähetetään maksuvaatimus. Tässäkään kohtaa ei kannata antaa paniikille valtaa, vaan maksaa lasku, maksumuistutuskulu sekä viivästyskorko kokonaan pois, jotta tilanne ei aiheuta vakavempia ongelmia. Jos laskua ei pysty tässäkään kohtaa maksamaan, niin on suositeltavaa ottaa yhteyttä laskun lähettäjään. Suurin osa yrityksistä ovat ymmärtäväisiä tilanteessa jossa laskua ei pysty maksamaan ja usein he antavat mahdollisuuden siirtää eräpäivää tai maksaa sen osissa. Kannattaa siis mieluummin ottaa heti yhteyttä ja kysyä mahdollisuuksia eikä vain jättää laskua maksamatta. 

Jos laskun eräpäivästä ehtii vierähtämään kuusi viikkoa, niin laskun saajalle lähetetään toinen maksuvaatimus, jossa viivästyskorko on taas noussut näiden viikkojen ajalta. Tämä kuuden viikon jälkeen lähetetty maksuvaatimus on viimeinen mahdollisuus maksaa lasku. Jos toisen maksuvaatimuksen jättää maksamatta, niin laskun maksajalle lähetetään haaste, johon tulee reagoida 14 päivän sisällä. Tämä on viimeinen mahdollisuus tehdä maksusuunnitelma, jossa sovit perintätoimiston avulla laskun maksamisesta. Tämä kohta vaatii yhteydenoton perintätoimistoon. 

Milloin laskujen maksamatta jättämisestä tulee maksuhäiriömerkintä?

Jos saatuun haasteeseen ei reagoida mitenkään, niin velalliselle lähetetään tuomio noin kahden viikon kuluttua eräpäivästä. Tässä vaiheessa luottotietoihin tulee maksuhäiriömerkintä ja noin parin viikon kuluessa lasku siirtyy ulosottoon, jos uutta maksusuunnitelmaa ei ole toteutettu. Maksusuunnitelman pystyy tekemään perintäyhtiön kanssa ottamalla heihin yhteyttä asiakaspalvelun kautta. Löydät perintäyhtiön yhteystiedot postitse lähetetystä maksuvaatimuksesta. 

Näin vältät ulosoton

Jos laskut siirtyvät ulosottoon, niin ne peritään laskun saajalta pakonomaisin keinoin esimerkiksi suoraan palkasta tai muusta omaisuudesta. Tästä syystä velat kannattaa maksaa aina heti pois mahdollisuuksien mukaan. Joissain tilanteissa laskut voivat mennä ulosottoon ilman haastetta sekä tuomiota. Näihin maksuihin kuuluu esimerkiksi verot, terveydenhuollon laskut, kaikki kunnalliset laskut sekä sakot. Jos laskujen maksaminen tuottaa ongelmia, voi tarvittaessa tukeutua velkajärjestelyyn. Velkajärjestely auttaa maksusuunnitelman toteutuksessa sekä muutaman vuoden maksamisen jälkeen loppu velkasumma voidaan antaa anteeksi. 

Velallista ei koskaan jätetä yksin velkojen kanssa, sen takia kannattaakin uskaltaa pyytää apua, jotta ne eivät romuta koko elämää. Pienemmätkin velat voivat aiheuttaa suuria kustannuksia varsinkin jos maksaminen pitkittyy liikaa. Velkojen maksamisessa ei kannata koskaan turvautua uuden velan ottamiseen ja maksaa sillä rästissä olevia laskuja. Kuitenkin tässäkin tilanteessa on olemassa poikkeuksia, esimerkiksi jos henkilöllä on useita pieniä lainoja, niin tässä kohtaa lainojen yhdistäminen voi olla hyvä vaihtoehto. Tässä vaihtoehdossa useiden lainojen sijaan maksetaan vain yhden lainan korot sekä kustannukset ja usein yhdistelylainan kustannukset ovat paljon pienemmät kuin aikaisemmissa lainoissa. 

Ensisijaisesti kuitenkin kannattaa välttää turhaa lainan ottamista ja hoitaa maksut ajoissa eräpäivään mennessä. Näin vältyt korkojen ja kulujen kasvamiselta sekä turhalta maksuhäiriömerkinnältä. 

Tobias

Tobias L. @vertaakorkoja.fi

Sivustovastaava, sisällöntuottaja, journalisti

Haluamme auttaa kuluttajia löytämään heille parhaiten sopivat rahoitustuotteet. Puolueeton vertailu on paras tapa parantaa omaa asemaa markkinoilla.